perjantai 23. elokuuta 2013

Mokkapalat


Pohja

4 munaa
3dl sokeria
200g voita
2dl maitoa
5dl vehnäjauhoja
1dl kaakaota
1rkl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada seos vuorotellen maidon ja voin kanssa vaahtoon.
Paista pohjaa 200asteessa n. 15-20min. 

Kuorrutus

75g voita
2,5rkl kahvia
2-4dl tomusokeria
1/2dl kaakaota
1tl vaniljasokeria

Levitä kuorrute hieman jäähtyneen pohjan päälle.

Koristele nomparelleillä.




keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kinder-piirakka


Pohja

6 munaa
4dl sokeria
6,5dl vehnäjauhoja (korvasin 1,5dl perunajauhoilla)
4tl leivinjauhetta
4tl vaniljasokeria
3rkl kaakaojauhetta
1dl kuumaa vettä
225g sulatettua voita

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon.
Lopuksi jäähdytetty voi ja kuuma vesi.
Paista n.20min.

Kreemi

125g pehmeää voita
4,2dl tomusokeria
4tl vaniljasokeria
2rkl vettä

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää lopuksi vesi.
Levitä kreemi jäähtyneen pohjan päälle ja laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.

Päälle

200g fazerin sinistä

Sulata suklaa ja levitä se kreemin päälle.







sunnuntai 11. elokuuta 2013

Porkkanapiirakka


Pohja

2 munaa
3dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
2tl kanelia
1,5tl vaniljasokeria
3dl porkkanaraastetta
50g sulatettua voita

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Vaahdotetaan munat ja sokeri. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään ja lisätään vaahdon sekaan.
Lopuksi voi ja porkkanaraaste.
Voitele vuoka. 
Laita uuniin n. 20minuutiksi.
(Ohjeen kun tekee kaksinkertaisena, saa pellillisen)

Kuorrute

100g sulatettua voita
100g sulatejuustoa
4dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria

Koristele.

Ja herkuttele ;) 


lauantai 10. elokuuta 2013

Esikoisen 5v synttäritarjoilut

Mansikkakakku, suklaakakku ja voileipäkakku!
Nam!!

Mansikkakakussa on ihan tavallinen sokerikakkupohja, kostutettu vaniljamaidolla, välissä itse tehtyä mansikkahilloa ja flora vispiä.
Päällä mansikoita kiilteen allaja pursotukset. 


Poika toivoa Lego Ninjago -kakkua suklaatäytteineen.
Itse pohjakin on suklaakakkupohja, kostutettu kaakaolla ja välissä pätkismoussea. 
Päällinen sokerimassaa.


Voileipäkakku sisälsi grahampaahtoleipää, metvurstitäyte toisessa välissä ja toisessa kinkku.
Päällä sulatejuusto-ranskankerma seos.
Ja herkulliset kurkut hain vanhempieni kasvihuoneesta.






maanantai 29. heinäkuuta 2013

Vauvakutsuille kakkukoriste

Ystäväni pyysi minua tekemään ystävänsä vauvakutsuille kakkukoristeen.

Ja tämmöinen siitä tuli;


Vauva harmaan peiton päällä, Hymy-helistin vieressään.

Vauvan sukupuolestahan ei siis ole tietoa vielä, niin tein sen sopivaksi tytölle ja pojalle :)

On ne vauvat vaan ihania ;)


<3: Suvi

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Mansikoita


Huh, sain vielä mansikoita, olivatkin hyvin viimesiä.
10kiloa mansikoita on kokonaisina, puolikkaina, hilloina, kakussa ja tietenkin paremmissa suissa ;)
Nam!!



Mansikkakakku, niin herkkua!


<3: Suvi